VIIMEISIMMÄT BLOGIT

Kiitos Esperi Care, Attendo, Mehiläinen ja muut

Onnittelen erityisesti yrityksienne ylintä johtoa. Olette tahdonvastaisesti kahdessa viikossa saaneet niin paljon hyvää suomalaiseen vanhustenhoitoon, ettei vuosienkaan kiivas poliittinen keskustelu siihen olisi yltänyt. Olen vuosikymmenien aikana kouluttanut...

Varoitus!

Tämä postaus on aidosti vasemmistolaisen aikakausilehden Kansan Tahdon haastattelun tulos teemanumerossa, jossa aiheena oli "rikkaus" ja "varallisuus". Itse alla oleva juttu on pitkä, mutta voi vahvistaa kaikki ennakkoluulosi kansanedustajaehdokkaasta Jarmo J. Husso...

Politiikan retoriikka ennen ja nyt

Toisen suusta kuultuna se kuulostaa paremmalta! Teiniliiton kokoukset lähtivät aikoinaan käyntiin hitaasti, sillä suurin osa kokoukseen varatusta ajasta kului valtakirjojen hyväksymis/hylkäystaisteluun. Omani hyväksyttiin yhden ainoan kerran, vaikka se oli aina...

MIKSI

Varakansanedustajan lähes 3000 ääntä todistavat, että Isänmaa tarvitsee Oulusta edustajan, joka tuulettaa rohkeudellaan ja ulostuloilla, jotka ovat tosiseikkoihin perustuvia ja sisältävät kriittistä järkeä.

Olen suorasukainen toimeenpanija ja asian ytimeen pureutuja. Oma elämäni on valmis. Mikään hallitus ei ehdi sitä totaalisesti pilaamaan. Lasteni ja lastenlasteni mahdollisuudet opiskella, työllistyä ja menestyä antavat minulle motivaation kestää välillä hidastempoistakin politiikan puurtamista. Olen suorasukainen toimeenpanija ja asian ytimeen pureutuja. Kitinää ja vikinää kestän huomattavan heikosti. Mieluummin pehmeä sydän ja teräksinen selkäranka kuin päinvastoin. Näyttöni osaamisesta ja uskalluksesta olen antanut muualla kuin puoluepolitiikan kabineteissa. Siksi olen vakuuttunut, että valtakirjalleni on käyttöä.

”Poliitikot ja vaipat tulee vaihtaa usein. Molemmat samasta syystä.”
–Mark Twain

NÄISTÄ EN TINGI

1.  1990-luvun alun lama opetti, että vain opiskelun ja koulutuksen avulla uusi nousu on mahdollista. Sivistysvaltion peruskiviä on mahdollistaa tasokas opinpolku kaikille.

2.  Kokonaisveroaste ei saa nousta. Työnteon on aina oltava kannattavampaa kuin vastikkeettomien etuisuuksien vastaanottaminen.

3.  Yrittäjä pitää Suomen pyörimässä. Meillä on enemmän pula työnantajista kuin työpaikoista. Yrittäjäkoulutus oppiaineeksi.

4.  Arvokas vanhuus on kädestä pitäen tapahtuvaa hoitoa. Se voi olla liiketoimintaa, mutta se ei voi olla armotonta bisnestä.

5.  Päättäjän on pystyttävä päättämään. Vuosikausien hidastettu tempoilu välttämättömien uudistusten esteenä on loputtava.

MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

Alta löydät kalenterini. Tule tapaamaan, kysymään, keskustelemaan, yleisöksi. Voit myös kutsua minut tilaisuuteesi, johon tulen mielelläni aikataulun niin salliessa. Ota yhteyttä puhelimitse 0400 680 291.

 

TULEVAT TAPAHTUMAT:

To 11.4. klo 18 –>
Muhos, Mimmi

Pe 12.4. klo 8–9
Viimeiset Aamukahvit

Su 14.14. Äänestysrauha

 

MENNEET TAPAHTUMAT:

Pe 1.3. klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä

Pe 8.3. klo 8–9

Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä

Pe 15.3. klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä
Vieraana perussuomalaisten ehdokas Jenna Simula

Pe 22.3. klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä

Pe 22.3.  klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä

Pe 22.3. klo 14–>
Ministeri Häkkäsen kanssa Sotkamossa

Pe 22.3. klo 15:45–>
Ministeri Häkkäsen kanssa Kajaanissa

La 23.3. (koko pvä)
Husso On Tour Haapavesi, Kärsämäki, Nivala ja Oulainen

Ke 27.3. klo 18–>
Ii Villa Kauppila 18.00

To 28.3.
Zeppelin

Pe 29.3. klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä, vieraana EU-parlamentaarikko Henna Virkkunen.

Pe 29.3. klo 14–>
Kaakkurin Citymarket

La 30.3. Vaalikylän avajaiset
Vaalikylän avajaiset, Rotuaari, Oulu

La 30.3. klo 10–14
Kokoomus Valkeassa

Su 31.3.
EU-vaalien ehdokkaita Vaalikylässä

Ma 1.4.
Kokoomusrekka Oulussa mukana Petteri Orpo

Ke 3.4.
Kuusamo

Pe 5.4. klo 8–9
Husson piikkiin – aamukahvit Bisketissä, vieralista avoin

La 6.4.
Kokoomuskiertue Tyrnävä, Temmes ym.

 

YHTEYSTIEDOT:

Jarmo Husso
+358 (0)400 680291
info@jarmohusso.fi