Tämä postaus on aidosti vasemmistolaisen aikakausilehden Kansan Tahdon haastattelun tulos teemanumerossa, jossa aiheena oli ”rikkaus” ja ”varallisuus”. Itse alla oleva juttu on pitkä, mutta voi vahvistaa kaikki ennakkoluulosi kansanedustajaehdokkaasta Jarmo J. Husso tai sitten tuoda uutta tietoa vaalien lähestyessä. (Ps. Julkaistaan toimittajan luvalla. Kuva ja teksti Pekka Ohtokangas.)

Joka kesä koulun viimeisenä päivänä Jarmo J Husso hyppäsi Peltosen linja-autoon. Auto vei hänet Haukiputaan Martinniemeen, setänsä maatilalle. Koko kesä oli maalaistalon arkea; herättiin aikaisin ja tartuttiin töihin. Kuten kerrostalon pihalla Tuirassa, niin Martinniemessäkin tekeminen meni ennen pitkää kilpailuksi: kenen hangossa oli eniten heinää, kenen klapipino oli korkein, kuka hyppäsi korkeimmalle, kuka pisimmälle? Kilpaileminen ja menestymisen tarve ovat ajaneet Hussoa läpi elämän.

Hussosta tuli uransa lopuksi Pukumies Oy:n toimitusjohtaja. Hänellä on omistuksia yrityksissä ja hän istuu kaupunginhallituksessa. Kylillä tiedetään, että Husso on syntynyt hopealusikka suussaan. Että hyvähän hänen on, rikkaan perheen muksu.

”En ole nähnytkään hopealusikkaa. Varallisuuteni takana ei ole mitään vanhaa rahaa. Isäni oli voimakkaasti alkoholisoitunut sekatyömies typpitehtaalla ja äitini oli sairaseläkkeellä oleva kuuro konttoristi. Sain oman huoneen viisitoistavuotiaana. Siihen saakka nukuin olohuoneen sohvalla”, Husso kertoo.

Omien sanojensa mukaan hän ei ole rikas, mutta myöntää olevansa hyväosainen. Hyväosaisuus tuli menestyksen myötä. Raha seurasi tekoja.

”Olen tehnyt kovasti töitä, ollut terveesti kunnianhimoinen ja halunnut edetä, mutta huomaa: en rikastua”, hän sanoo.

”Olen saanut hyväosaisuuteni revittyä pieninä seteleinä niiden ihmisten taskuista, joille olen saanut juhlamekon tai puvun kaupaksi”, Husso jatkaa.

Husso käveli kauppaneuvos Lauri Kelan huoneeseen lokakuun 16. päivä vuonna 1969 ja sanoi, ettei hänellä ollut taskurahaa niin kuin muilla pojilla.

”Joku tyttö piti viedä pirtelölle Valion baariin, eikä minulla ollut rahaa”, hän sanoo.

Siitä alkoi hänen uransa muodin ja vaatetuksen parissa. Aluksi hän sai luvan myydä sukkia, rakentaa myymälän lattioita, purkaa lähetyksiä ja paketoida solmioita. Myöhemmin hän sai ”ylennyksen” ja luvan myydä pukuja miehille.

”Toimitusjohtajista sanotaan, etteivät he tiedä mitään näistä töistä. Minusta sitä ei voi sanoa. Olen ollut jokaisessa työtehtävässä mitä Pukumiehestä löytyy ja väitän, että olen pakannut tavaraa pakettiin siinä kuin kuka muu tahansa Oulussa”, Husso kertoo.

Esimiesasemaan hän yleni 19-vuotiaana. Kauppaneuvos neuvotteli hänelle lykkäyksen armeijasta, jotta hän pääsi Rovaniemen myymälän myymäläpäälliköksi.

”En minä siinä rumbassa ehtinyt ajatella rikastumista. Se oli unelmatyötäni, sillä sain kohdata ihmisiä seurustelubisneksessä”, hän sanoo.

Tästä ei hyvää seuraa

Yrittäminen mielletään rikkaiden hommaksi.

”Yrittäjät eivät usein ole rikkaita. 90 prosenttia yrityksistä on pieniä. Yrittäjä ressukka tekee usein pisimmän päivän ja hänen mahdollisuutensa aidosti rikastua on pitkäaikainen ja toivon mukaan eettinen yrittäminen”, Husso sanoo.

Markkinatalouteen vahvasti uskova Husso halveksuu kuitenkin ahneutta.

”Rikkauteen liitetään yleensä ahneus. Väitän, että ainoastaan kova kilpailu estää ahneuden pääsemästä täydellisesti valtaan. Eettiseen yrittämiseen ja eettiseen rikastumiseen ei kuulu ahneus. Ahneus on karmaiseva juttu. Myönnän, että tämän päivän yrittäjissä on ”kaikki mulle heti” -ahneutta”, Husso sanoo.

90-luvulle tultaessa rahaa ja menestystä oli tullut siinä määrin, että Hussolla oli myös paljon menetettävää. 80-luvun lopun hullut vuodet olivat humalluttaneet monet muutkin, ja laman iskiessä krapula ja hintalappu kirpaisivat kipeästi.

”Muistan vieläkin Oulun Aluepankin mainoksen, jossa luvattiin 300 000 markkaa Ahaa-rahaa, ilman vakuuksia! Näin jälkeenpäin ajateltuna tällä kokemuksella olisi pitänyt ymmärtää jo silloin, että tästä ei hyvää seuraa. Eikä seurannut”, Husso naurahtaa.

Pankin ja verokarhun kurimukseen joutunut Husso oli elänyt ylellistä elämää. Hänellä oli omien sanojensa mukaan ”kaikenlaisia kivoja leluja ja vapaa-aikaan liittyviä välineitä” hankittuna.

”Oli lentokoneita, helikoptereita, vapaa-ajan asuntoja Espanjassa ja Lapissa joka saatanan tunturin juurella, ja ne kaikki meni, alle hankintahinnan. Mutta minulla kastui vain nilkat siinä leikissä. Seuraava päivä aloitettiin puhtaalta pöydältä”, hän sanoo.

Yleellisyyden menettäminen tuntui Hussosta ikävältä, vastenmieliseltä, ”jopa epäonnistumiselta”. Hän veti kuitenkin jyrkän rajan, minkä yli ulosottomiehet eivät saaneet astua.

”Päätin, että ulosottomiehet eivät tule sille tontille, jolla minun vaimoni asui ja lapseni leikkivät hiekkalaatikolla. Sitä minä puolustin. Säilyttääkseni tämän rajan, kaikki muu oli toissijaista ja sai mennä. Lopulta se tuntui helpottavaltakin.”

Husso rakensi lelumaailmansa uudestaan ajan mittaan. Sitten sattui yritysverotuksen 52. pykälän tulkintaan liittyvä mahalasku. Pykälä käsittelee veroista vastuussa olevia.

”Yritystoiminnassa sain yli miljoonan mätkyt. Sitä ei luottokortilla kuitattu, joten leluja piti taas myydä. Summa rimmasi aika tarkoin minun kymmenen vuoden palkan kanssa. Brutto-, ei nettopalkan! Kymmenen vuoden huba nollattiin yhdessä päivässä ja seuraavan kymmenen vuoden aikana maksoin mätkyt pois”, Husso kertoo.

Päriseviin ja nopeaa kulkeviin asioihin viehtynyt Husso uskoo, että hänen elämäntyylinsä antaa ulospäin varakkaan kuvan.

”Elämäntyylini on vähän keskivertoa ekstravakantimpaa hommaa! En ole koskaan kulkenut pimeitä nurkkia myöten. Menen aina keskelle lattiaa, valokiilaan. Se on pirullinen paikka, koska nurkista on siihen helppo kivitellä. Se on ollut kuitenkin minun valintani”, hän sanoo.

Valokiilassa oleva näkyy ja kuuluu, ja hänestä on helppo muodostaa sen perusteella mielipide.

”Niistä käsityksistä puolet ovat varmasti oikein ja valideja, vilpittömiä ja toinen puoli aivan täyttä sontaa, ilkeyttä ja kateutta. Todennäköisesti joka toinen ihminen ei toivo minulle mitään hyvää”, Husso sanoo.

Ei riittävästi, mutta tarpeeksi

Muutama vuosi sitten eläkkeelle kiihkeimmästä yritysjohtamisesta jääneelle Hussolle eläkeläisyys ei ole tarpeeksi. Kokoomuksen riveissä toimiva Husso on ehdolla myös tulevissa eduskuntavaaleissa.

”Eroan keskivertopoliitikosta siten, että minun ei tarvitse varoa puheitani, eikä miettiä seuraavia vaaleja. En saa koskaan muotokuvaani kaupungintalon seinälle enkä sairaanhoitopiirin käytävälle. Niillä asioilla ei ole vaikutusta uralleni. Se antaa minulle vapauden olla aidosti sitä mieltä mitä olen. Mikään hallitus, ei Oulussa, ei isänmaassa voi olla niin tyhmä tai huono, että se pilaisi loppuelämäni totaalisesti. Minun elämä on valmis”, hän sanoo.

Tällaista sanomisen ja olemisen vapautta ei kaikille politiikoille suoda. Heidän pitää miettiä, miltä sanomisensa näyttävät ja kuulostavat. Hussolla on varaa olla mitä haluaa.

Kunnallispolitiikkaan hän lähti matkaan eläkkeelle jäätyään. Liike-elämästä edustuksellisen demokratian palvelukseen astuminen oli muutos, joka iski kuin märkä rätti kasvoille.

”Se vätystely ja päätöksenteon hitaus, mitä kaupunginhallituksen kokouksessa näkee on shokeeraavaa liike-elämästä tulevalle. En olisi selvinnyt kuukautta Pukumiehen toimitusjohtajana sellaisella tahdilla”, Husso sanoo.

Hussolla on terävä kieli ja kynä, ja hän taitaa piikittelyn, mutta mieluummin hän tarttuu toimeen ja arvostaa sellaista toimintaa.

”Eihän räkyttäminen ole mistään kotoisin, jos ei aidosti yritä saada asioita menemään niin kuin uskoo oikeaksi. Kitinää, vikinää ja vinkunaa en siedä. Ihmisten pitäisi pyrkiä aidosti tekemään asioille jotain.”

Hän arvostaa luottamusta ja luottamuksensa arvoisia ihmisiä puoluevärikartasta riippumatta.

”Oulussa kun Hilkka Haagan, Martti Korhosen tai Mikko Raudaskosken kanssa puristaa kättä, niin ne sopimukset ovat aina pitäneet. Kaikista en voi lyhyen kokemuksen perusteella sanoa samaa. Opin myös sen, että palaverissa vieressäni istuvalla puoluetoverilla voi olla veitsi viittansa alla odottaen mahdollisuutta iskeä se kylkeeni”, hän sanoo.

Luterilaiseen ajatteluun, että palkkio odottaa pienen kärsimyksen jälkeen, Husso samaistuu on helposti.

”Jos ei ole valmis antamaan mitään, ei ole reilua myöskään odottaa saavansa mitään. Vasemmistolainen entinen ministeri sanoi, että minulla on työmiehen kädet mutta porvarin sydän. Ja näin se on. Pelkällä porvarin sydämellä ei pääse rikastumaan. Raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se helpottaa onnesta nauttimista”, Husso myöntää.

Tänä päivänä hänen elämänsä on valmis. Asuntolainaa tai velkaa ei ole, mutta joka kuukausi hänen pitää miettiä mihin rahansa laittaa.

”Juuri sen takia, että sitä pitää miettiä, asiat ovat järkevällä pohjalla. Ystäväpiirissäni on todella varakkaita kavereita, joiden ei tarvitsisi sekuntiakaan aprikoida mihin rahansa laittavat. Silti he miettivät”, Husso sanoo.

45 vuotta nousujohteista uraa ja menestyksen tavoittelua on raskasta ihan kenelle tahansa. Välillä voi olla hankala muistaa hengittää.

”Muistan päivän, kun istuttiin rouvan kanssa saunassa. Kysyin siinä, että riittääkö tämä? Ja rouva vastasi: näin on hyvä. Se oli helpottava tunne. Sitä ei ole riittävästi, mutta sitä on tarpeeksi.”